
Korso-seuran johtokunta valitsi yksimielisesti eläkkeellä olevan biologian ja maantieteen opettajan Mikko Rainion vuoden 2009 korsolaiseksi hänen toiminnastaan Korson alueen luonnon ja kotiseututyön puolesta. Hänelle ojennettiin kunniakirja Korson joulukadun avajaisissa 28.11.2009.
Mikko on toiminut opettajana kahdessa Korson urheilukentän vierellä olevassa koulussa vuosina 1967-1998. Monet oppilaat muistavat hänet mielenkiintoisten luontoretkien järjestämisestä Korson näyttäviin (mm. Jääkaudelta peräisin oleviin) luontokohteisiin . Mikko on ansiokkaasti toiminut Tussinkosken ja Metsolansuon luonto- ja virkistysalueiden säilyttämisen puolesta sekä palkittu Korson Tonava -Rekolanojan virkistyskäyttösuunnitelman kirjoituskilpailussa.
Hän on ollut aikoinaan Korso-seurassa voimakkaasti myötävaikuttamassa siihen, että Ruusuvuoren mäelle pystytettiin historiallinen Ristiraja-muistomerkki vuonna 1994. Paikka on ollut aikojen kuluessa useiden pitäjien ja kylien rajojen kulmapisteessä, joten Korso oli vähän kaikkein yhteisaluetta. Korsosta suunniteltiin joskus jopa omaa kuntaa. Ristiraja-veistos oli suosittu aihe Korso-seuran logo-kilpailussa, jonka Mikon ehdotus täpärästi voitti.
Korso-seuran projekteissa Mikko on ollut mukana lähes seuran alusta alkaen. Hän on järjestänyt vuosien kuluessa kymmeniä luontoretkiä Korson alueella erilaisille ryhmille. Hän on myös valokuvannut Korsoa eri vuosikymmenillä sekä kirjoittanut runoja sen luonnosta ja ihmisistä.
Mikko on tehnyt myös lukuisia luontoradio-ohjelmia Yleisradiolle yhdessä toimittaja Risto Nurmen kanssa mm. Sipoonkorvesta, joka alkaa Korson reunoilta.
